Ryttylä
  • Etusivu
  • Ryttylän kyläyhdistys
    • Kyläyhdistyksen säännöt
    • Toimintakertomukset
    • Toimintasuunnitelmat
    • Kyläkokousten / vuosikokousten pöytäkirjat
  • Yhteystiedot
  • Jäsenasiat
  • Ajankohtaista
  • Blogi
  • Kuvia tapahtumista
  • Yhteistyö yhdistysten kanssa
  • Kouluprojekti
    • Aikajana
  • Kannanotto Ryttylän terveyspalveluista
  • Punkanjoen kunnostaminen
  • Aseman seudun kunnostaminen
  • Kyläkävelyt
  • Keskustelupalsta

Ryttylä aina vaan

1/3/2017

0 Comments

 
Lapsuudenkotini on  Ryttylässä.  Asuin Ryttylässä vuodet 1945-1965. Kansakouluun kävelin,  ajoin pyörällä tai potkin kelkalla Silakkamäen tietä, sitten Koulukodin pihapiirin läpi Koulutielle.  Talvella hiihdin. Jos  Punkanjoki oli jo jäässä, mutta vielä lumeton, saattoi sitä luistella kouluun asti.  Merimiestietä ei vielä ollut.  Pidin koulusta. Ensimmäisellä luokalla oli  opettajana  Alina Paakkala.  Hänen palmikkonsa kiersi pään ympäri, päässä kultasankaiset pyöreät silmälasit,  ruutumekon päällä kirjottu musta samettiliivi. Sain myöhemmin lähettää   opettajalleni  jopa 100-vuotispäivän ruusun. Toisesta neljänteen luokkaan  opettajani oli  nuori,  poninhäntäpäinen Raili Soikkeli, joka asui Koulukodissa, jossa hänen miehensä oli  opettajana. Soikkeli oli 1950-luvun alussa hyvin uudenaikainen opettaja, teki meistä oppilaistaan mm. kaitafilmejä. Kävimme  Helsingissä  luokkaretkellä ja Riihimäellä katsomassa elokuvaa Erämaa elää. Neljännen luokan jälkeen lähdin Riihimäen tyttölyseoon.

Koulukoti oli minulle  tuttu. Joka perjantai ja sunnuntai kävin Koulukodin elokuvateatterissa  elokuvissa.  Suomi-filmit tulivat tutuiksi. Siellä näytettiin paljon laadukkaita  muitakin elokuvia. Muistan ihan pienenä jo nähneeni Rosselinin   elokuvan Saksa vuonna nolla, muita  neorealistisia elokuvia,  Tatin elokuvat,    länkkäreitä,  toki Pekka Puupäätkin.  Elokuvalippu maksoi 50 penniä lapsilta. En muista, että minua olisi koskaan käännytetty ovelta,  vaikka olin alaikäinen.  Ei siis ihme, että opetin  yli 40 vuotta myös elokuvakasvatusta ja pidin elokuvakerhoja lukiolaisille. Minusta tuli jo lapsena hyvien elokuvien ystävä. Kiitos Koulukodin elokuvaesityksien.

Kuljin koulukodin alueen läpi kylän postiin, asemalle, kouluun, kauppoihin, Kolmilammille.  Ihailen  yhä silloisen Koulukodin  (nyt Lähetysopiston) rakennuksia. Koko ympäristö on kaunis. Ryttylässä on muutama tanskalaistyyppinen  vanha kivitalo, joita myös  ihailen. Vanhaa puista asemaa kaipaan aina, kun seison nykyisellä pysäkillä.

Lapsuuteni Ryttylässä oli paljon kauppoja, Salmen kangaskauppa ja lyhyttavaraliike, Helle Saarisen kauppa, Hinkin kauppa, Ahjo, Osuuskauppa, kirjakauppa, Gladin vaatekauppa, kukkakauppa,  kaksi kioskia,  Peltosen kahvila, kelloseppä,  usea pankki, toimiva asema, posti asemalla, apteekki,  kampaamoja,  polkupyöräkorjaamo, jopa ruumisarkkuliike, lääkäri, kaksi hammaslääkäriä, terveystalo, jossa kätilö ja terveyssisar, neuvola, jne…  Tiilitehdas, lasitehdas ja huonekalutehdas toimivat.  Oli valokuvaajakin. Bussit ja junat pysähtyivät  kylässä  monta kertaa päivässä. Kylä eli.

Surullista  se, miten aktiivisten ja  aikaansaavien  ryttyläläisten palvelut on ajettu  alas. Kirjasto lopetettiin, mutta ryttyläläisten energiasta ja kulttuuritahdosta kertoo se, että omin voimin pantiin kirjasto pystyyn. Ryttylän renessanssi on upea kulttuuriteko. Sen toivoisi jatkuvan. Terveyspalveluiden  lopettaminen on vääryys  ihmisiä kohtaan. Miten voidaan olettaa, että jokaisella lääkäriä tarvitsevalla on oma auto tai jokainen  lääkäriä tarvitseva pystyy noin vain lähtemään Riihimäelle? Oitti on Ryttylän näkökulmasta  syrjäkylää. Pankkipalveluita ei ole.
 Silti ryttyläläiset  ovat jaksaneet  taistella  palveluiden puolesta. Moni asia oli ennen  kylässä paremmin. Mutta asukkaat ovat yhä rohkeita ja sinnikkäitä, innovatiivisia.

Ryttyläläiset maksavat verojaan Hausjärvelle, mutta kunnalta  ei  taida herua  murusiakaan heille. Kun kesällä ajan Hikiän läpi, sen tienvieriä koristavat istutukset, Turkhaudan Piirivuoren kohdallakin on  katuvalot, mutta Silakkamäentien varteen ei niitäkään saada, vaikka tie on  erittäin tiheästi liikennöity,  vaarallinen jalankulkijoille ja  pyöräilijöille. Palvelut on keskitetty Oittiin .

Kylässä oli  1950-luvulla myös omat "persoonansa", joita ehkä olisi voinut sanoa kylähulluiksi, mutta ei sanottu. Lapsikin ymmärsi, että meitä on moneksi. Erilaisuus ja kirjavuus hyväksyttiin. Elämä oli turvallista. Tietkin olivat turvallisia, toisin kuin nyt, koska autoliikenne oli vähäistä: maitoautot, linja-autot, taksit  ja  hammaslääkäri Jorma Tammerin hurjavauhtinen auto olivat niitä harvoja, joita maantiellä 1950-luvulla näki.

Ryttylä kuuluu yhä elämääni. Kevään valkovuokot ja imikät, kesän pulahdukset  Kolmilammille, syksyn sieniretket, talven pimeys, ne  on koettava joka vuosi.

Ryttylään liittyvät lapsuuteni leikit ja retket kesällä,  uimaranta  Kolmilammilla ,  nuoruuteen  Kolmilammin lavatanssit.

Hämäläismaiseman pellot, metsäiset harjut, Punkan pikkujoki ja Puujoki  siltoineen sekä Silakkamäentie, joka halkoo jonkin matkaa ihan suorana molemmin  puolin  aukeavia laajoja peltoja, tekevät minuun  aina   vaikutuksen. Ne ovat mielenmaisemaani.

Tuula Keimmo-Siippainen

Hyvinkää- Ryttylä
0 Comments

    RSS Feed

    Kyläyhdistys

    Kirjoituksia Ryttylästä

    Arkisto

    January 2021
    December 2020
    November 2020
    October 2020
    September 2020
    August 2020
    July 2020
    June 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    October 2019
    November 2018
    October 2018
    July 2018
    October 2017
    March 2017
    November 2016
    October 2016
    April 2016
    March 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    February 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    September 2014
    July 2014
    May 2014