​Suuressa Ryttylän kartanossa tarvittiin paljon palvelusväkeä, piikoja ja renkejä. Yksi piioista oli Maria Kustaava Heikintytär, joka mainitaan Hausjärven vuoden 1868 rippikirjassa Ryttylän kartanon (Ollila gård) piikojen joukossa. Maria Kustaava oli isoäitini isoäiti. Kartanossa oli kirkonkirjan mukaan yli 20 piikaa ja toistakymmentä renkiä. Ei ole tietoa, palveliko Maria herrasväkeä sisäpiikana vai kuuluiko vaikkapa navettapiikojen joukkoon. Elettiin vielä Granfeltien aikaa ja kartano kukoisti. Väkeä oli paljon, kun Granfeltien laaja suku vietti paljon aikaa Ryttylässä. Maria Kustaava oli 30-vuotias, lähtenyt piiaksi jo 15-vuotiaana ja palvellut monessa talossa ja eri pitäjissä. Hän oli syntynyt vuonna 1837 Karan Anttilassa, Pöytäkiven torpassa.
 
Nälkävuodet koettelevat
Ryttylän kartanoon Maria Kustaava oli tullut Haarankosken torpasta, jossa torpparina oli hänen äitinsä veli Taneli Heikinpoika. Takana oli vaikea kevät, ja voi arvailla, että Maria sai hiukan hengähtää Ryttylään saavuttuaan.  Haarankosken torpassa piikana ollessaan Maria oli joutunut kokemaan nälkävuosien kauhut, joista Ryttylän kartanossakin vaikuttanut K.A. Tavaststjerna kertoo romaanissaan Kovina aikoina. Katovuodet tuhosivat viljan, ja kerjäläisiä kulki talosta taloon.  Vuoden 1868 aikana nälänhätä ja taudit veivät Hausjärvellä hautaan 780 ihmistä, ja satoja kuoli muutaman kevätkuukauden aikana. Haarankosken torpassa kuoli emäntä ja kolme lasta viikon aikana.
 
Tervakosken kartanoon
Vuoden 1868 lopulla Marian elämä muuttui ainakin vakaammaksi vaikka ei ehkä helpommaksi. Hän solmi avioliiton Tervakosken kartanon voudin Juho Heikinpoika Silanderin kanssa ja muutti Tervakoskelle. Juho oli jäänyt leskeksi, ja perheessä oli monta pientä lasta. Tervakoskella Maria eli pitkän elämän suurperheen äitinä.  Hän kuoli 90-vuotiaana vuonna 1927 ja haudattiin Janakkalan kirkkomaahan.

Ympyrä sulkeutuu
Marian tyttärentytär Ida Aleksandra Lampinen oli isoäitini. Hänet elämä kuljetti Tervakoskelta Hankoon ja Bengtsårin saarelle. Mutta Ida palasi isoäitinsä jalanjäljille. Kun Ryttylän kartanon alueelle perustettiin koulukoti vuonna 1923, Ida perheineen tuli koulukodin palvelukseen. Lampisen perhe asui yli 25 vuotta tuossa punaisessa Pirttilä-rakennuksessa, josta aiemmassa blogitekstissä on kuva. Se on äitinikin lapsuudenkoti. Ida eli koko elämänsä Ryttylässä ja kuoli vuonna 1968, sata vuotta sen jälkeen, kun hänen isoäitinsä oli saapunut Ryttylään.
 
Ritva Lantz
Entinen ryttyläläinen

​Puujoki on ikivanha kulkuväylä, Veijo Merelle sotajoki.  Nyt se on rauhaisa väylä melojille. Voisiko joki tuoda muuta? Mennään tulevaan aikamatkalle!
 
Ketkä muuttavat Puujoen varteen?
 
Aurinkorannan alue on hyvä asuinpaikka luontoyrittäjälle, jolla on Puujoen rannassa kanoottivuokrausta. Yrityksen tapahtumat ja työpajat voi järjestää kylän luontokohteissa ja uudella koululla. On helppo ideoida päiväretkiä ja kyläkävelyjä luonnosta ja historiasta kiinnostuneille. Ryttylässähän on kohteita: Ykslammin ulkoilualue, Kakslammin luonnonsuojelualue ja Kolmilammin kierros kartanoineen. Vanajaveden melontareitillä Ryttylä on poikkeamispaikka, vetonauloina kylän kahvila ja ravintola.
 
Ryttylän uusi yläkoulu vetää Aurinkorantaan opettajia, jotka osan viikosta tekevät alallaan omia kehitysprojektejaan ja sukkuloivat Suomen kasvukolmiossa Helsinki-Tampere-Turku.  Muutkaan asukkaat eivät tee viisipäiväistä työviikkoa pitkän matkan takana. Tapahtumiin saa asiantuntija-apua naapurista.
 
Naapurikunnissa on luontoyrittäjiä
 
Palaan todellisuuteen. Janakkalassa ja Mäntsälässä on jo luontoyrittäjiä.  Ovat ikivanhalla reitillä Suomenlahdelta Puujoen kautta Hämeeseen. Kas tässä:

• Enicare Oy Janakkalan Turengissa ja  
• Elämyksen Taika Mäntsälän Hirvihaarassa

Luontoisa nimellä toimiva Enicare yhdistää tapahtumiinsa paikallista historiaa. Yrittäjä tarjoaa melontaa, marjastusta, sienestystä, lumikenkäilyä, yrtti- ja linturetkiä sekä tähti-iltoja. Uudellamaalla Elämyksen Taika keskittyy virkistys- ja työhyvinvointipäivien ohjelmiin ja kokouspäivien kevennyksiin. Ulkona. Metsässä. Meloen. Nyt on tarjolla villiyrttiretki enintään 9 hengelle, turvavälein.
 
Yrittäjä Erja Niemelä Luontoisasta Turengista lähettää tänne terveisiä: ”Maaseutu on hyvä paikka luontoyrittäjälle ja yhteistyö muiden yrittäjien kanssa kantaa aina hedelmää. ”
 
Kylän yhteistyöverkot tukena
 
Yrittäjät kehittäisivät omat ideansa, mutta he voisivat hyötyä kylän yhteistyöverkostoista. Esimerkiksi Ykslammin-Kakslammin alueella Ryttylän Kiri ry on hyvässä yhteistyössä Hausjärven kunnan ja Vuokon luonnonsuojelusäätiön kanssa. Uusia yhteistyökuvioita syntyisi.
 
Lapsiperhe ei varmaankaan saisi Ryttylässä heti koko toimeentuloaan luontoyrittäjyydestä. Toinen vanhemmista kävisi töissä hyvien yhteyksien päässä ja etäpäivinä nauttisi Aurinkorannan maisemista.
 
Kaiken onnistumista edistävät Ryttylän kolme plussaa: sijainti, sijainti ja sijainti. Kun Hausjärven kunnan päättäjät linjaavat yhteistä tulevaisuuttamme, toisi päätös yläkoulusta Ryttylälle vielä lisäplussan.
 
Eeva-Liisa Niinioja
Kyläaktiivi           

Kartanon päärakennus Haltiala, opistorakennus ja väentupa Pirttilä rajaavat alueen, jolla on muinaisjäännös, Ryttylän keskiaikainen kylätontti.
 
Menen paikalle tutustumaan. Kylätontin alue näyttää suuremmalta kuin kuvittelin, ei tietenkään kylätaajamaksi suurelta.  Keskiaikaisia rakennusrivejä ei ole säilynyt, mutta mielikuvitusta voi käyttää.
 
Raittiusmiesten olutpanimo
 
Kartano kukoisti Granfeltien aikana 1801-1876. Kaikki ei kuitenkaan onnistunut. Suvussa oli raittiusmiehiä, jotka perustivat Punkanjoen rantaan olutpanimon, jotta väki saadaan eroon väkevistä juomista. Olut ei ollut onnistunutta. Panimo lopetettiinkin. Kartanon myöhempi omistaja Hugo Standertskjöld antoi purkaa rakennuksen ja käyttää sen hirret kylän ensimmäiseen koulurakennukseen, joka on edelleen käytössä, nyt kyläkirjastona.
 
Eivät Granfeltit minnekään kadonneet, vaikka Ryttylän kartanon myivät. Useat heistä ottivat sittemmin sukunimekseen Kuusi. Perinteet elivät. Raittiusmies A.A. Granfeltin pojanpoika Pekka Kuusi toimi Alkon pääjohtajana ja pyrki siihen, että kansa joisi viinan sijasta mietoja viinejä.
 
Kovina aikoina -romaani ajankuvana
 
Granfeltien kartanoajasta minua kiinnostaa eniten K.A. Tavaststjernan romaani Kovina aikoina.
Romaani kuvaa todella monipuolisesti kartanon elämää niin isäntien kuin palvelusväen ja torpparien kannalta. Se kertoo nälkävuosista ja alkaa vuodesta 1867.
En ole päässyt tietolähteistä varmuuteen, missä kirjailija tämän 1891 ilmestyneen romaaninsa kirjoitti. Joitakin vuosia hän asui Ryttylän kartanossa, äitinsä sukukartanossa. Hän siis oli Granfelteja.
Henkilöhistoria on kiinnostavaa. Helsingissä olen tavannut niin Pekka Kuusen kuin seuraavan polven Kuusia. Eipä tullut silloin mieleenkään, että ovat näitä ”Ryttylän Granfelteja” ja Tavaststjernan sukulaisia.
 
Eeva-Liisa Niinioja
Kyläaktiivi
 
LÄHTEITÄ:
K.A. Tavaststjerna, Kovina aikoina: kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta, ilmestyi suomeksi 1892, suomentaja Juhani Aho
 
Alueen omistaa Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, joka on tuonut esille myös kartanoajan historiaa

Olisiko Ryttylän raittia, Vanhaa Kylätietä, ilman rautatieasemaa? Olisiko asemaa ilman Ryttylän kartanon Granfelteja?  Näihin kysymyksiin vastaan: ei.
 
Yhdystie Turkhaudalta Ryttylän asemalle
 
Kartano antoi Helsinki-Hämeenlinna -rautatien rakentamiseen ilmaiseksi kaiken sen maan, mitä kartanolta tarvittiin. Rautatie valmistui vuonna 1862.  Ryttylän asema perustettiin vuonna 1863.
 
Keskiaikainen Hämeen tie kulki Turkhaudan kautta. ”Suuri valtamaantie Helsingistä Hämeenlinnaan”, kuvaa kirjailija K.A. Tavaststjerna romaanissaan Kovina aikoina.
 
Kuvernööri velvoitti vuonna 1863 Hausjärven pitäjäläiset rakentamaan yhdystien Turkhaudalta Ryttylän asemalle.
 
Ei ole siis keskiaikainen, meidän kylänraittimme.
 
Raitilla on oma paikkansa ja taikansa
 
Ohikulkutie ja rautatien alikulut ovat meidän aikanamme hiljentäneet raittia, mutta kävelijälle se on selvästi sopivassa paikassa. Jos on jollekin kyläläiselle asiaa, se kyllä hoituu, kun lähtee Vanhalle Kylätielle kävelylle. Kas, silloin on tuttukin liikkeellä. Raitilla on taikansa.
 
Kirjailija Veijo Meri romaanissaan Suku kertoo, miten mies neuvoi vaimoaan kävelylenkille, kun tätä oli käsketty kävelemään säännöllisesti:
 

• Mä käskin sen mennä asemalle. Se menee koulun kautta ja tiilitehtaan ylikäytävästä yli ja tulee raittia takaisin.

 
Ryttylässä on vanha tapa tehdä pitempi tai lyhyempi lenkki niin, että se kulkee myös raitin kautta. Eiköhän se taikakin toimi juuri siksi…
 
 
Eeva-Liisa Niinioja
Kyläaktiivi
 
LÄHTEITÄ:
Oiva Keskitalo, Hausjärven historia, Hämeeninna 1964, Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino
Veijo Meri, Suku, Otava, Helsinki 1968
K.A. Tavaststjerna, Kovina aikoina: kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta, ilmestyi 1891, suomentanut Juhani Aho
Lasse Toivola, Maalaiskylässä ennenvanhaan, Oma kustanne 1991, Riihimäen Kirjapaino Oy
​