Ryttyläläiset saivat 1950-luvulla katsella elokuvia omassa kylässään. Koulukodin elokuvateatterin esitykset olivat avoimia kaikille kyläläisille.
Teatteri sijaitsi Jymylä-nimisessä rakennuksessa, vanhan vesitornin vieressä. Elokuvasalina palveli laitoksen juhlasali, joka toimi myös poikien voimistelusalina. Elokuvayleisöä ei haitannut, vaikka voimistelurenkaat roikkuivat seinustalla, ja puolapuut ja hyppypukit kertoivat salin varsinaisesta käyttötarkoituksesta.
Oman kylän teatterin ohjelmisto riitti kyläläisille varsin hyvin. Vain kuuluisimmat uutuuselokuvat houkuttelivat Riihimäen teattereihin.
Salin hämärässä odotuksen tunnelmaa
Ensin kiivettiin portaita toiseen kerrokseen. Sitten asetuttiin lippujonoon. Salin oven pielessä oli pöytä, jonka takana Jenny Moisio möi lippuja. Asiakas sai käteensä kaksi lippua, huviverolipun ja varsinaisen pääsylipun. Ovimies Einari Lehtinen repäisi liput ja päästi sisään salin hämärään.
Koruttoman salin etuosaa hallitsi valkokangas, ja istuimina olivat puiset kääntyvät penkit. Kuului hälinää ja penkkien kolinaa. Kääntyiltiin ja kurkisteltiin, keitä kaikkia olikaan tänään tullut näytökseen.
Uutiskatsauksella valistusta
Koulukodin elokuvanäytöksiä oli yksi perjantaisin ja kaksi sunnuntaisin. Oman tunnelmansa toi Koulukodin poikien läsnäolo joissakin näytöksissä. Pojat saapuivat jonossa juuri ennen esityksen alkamista ja asettuivat takariviin.
Käytössä oli vain yksi elokuvaprojektori. Siksi esitys keskeytettiin muutaman kerran elokuvan aikana, näin kone saatiin jäähtymään. Pidettiin siis väliaika, jonka aikana ei kuitenkaan poistuttu salista.
Mainoksia ei tietenkään siihen aikaan näytetty. Mutta alkukuvana, ennen varsinaista elokuvaa, saatiin nähdä uutiskatsaus tai muita valistavia lyhytelokuvia.
Kotimaista ja ulkomaista – väriä ja mustavalkoista
Elokuvaesitykset olivat suosittuja. Mainosjulisteet olivat nähtävänä Hausjärven Osuuskaupan aitaan kiinnitetyssä lasivitriinissä. Sieltä käytiin katsomassa, mitä seuraavana viikonloppuna oli luvassa.
Useimmiten kylältä kuljettiin Koulukodin elokuviin kävellen. Ja elokuvan päätyttyä kerrattiin vaikutelmia kotiin päin palatessa. Ohjelmistossa oli elokuvia laidasta laitaan.
Kotimaiset elokuvat olivat suosittuja. Rillumarei eli kulta-aikaansa, samoin sotilasfarssit ja tukkilaisromantiikka. Miten voikaan rinnassa läikähtää, kun tukkilaiset lauloivat Tapio Rautavaaran johdolla ”Me tulemme taas sinä tyttöni mun…”.
Myös ulkomaisia elokuvia esitettiin paljon. Chaplinin riipaiseva kulkurihahmo jäi askarruttamaan kotiin palaavien mieltä. Seriffit, cowboyt, intiaanit ja karjalaumat kuljettivat katsojat kauas Villin lännen preerioille.
Lastenelokuviakin oli tarjolla. Ainakin ikimuistoinen Disneyn Bambi, jonka järkyttävä mutta lopulta onnellinen tarina teki lähtemättömän vaikutuksen. Pekka Puupään toilailut riemastuttivat kaikkia. Oma ensimmäinen elokuvaelämykseni noin 5-vuotiaana oli Prinsessa Ruusunen. Siinä Tuula Usva esitti Ruususta ja komea Martti Katajisto oli prinssin roolissa.
50-luvulla ei juurikaan matkusteltu, ja televisio oli vasta tulossa. Niinpä Koulukodin elokuvateatteri tarjosi ryttyläläisille kurkistuksia elokuvakulttuuriin. Näin se avasi myös ikkunan suureen maailmaan ja toi arkeen ilon ja onnen tunteita, syvää surua ja jännityksen kihelmöintiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Me_tulemme_taas
https://fi.wikipedia.org/wiki/Chaplinin_poika
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bambi
Ritva Lantz
Entinen ryttyläläinen
RSS-syöte