Jorma Tammerin omakuva ja Pentti Pullisenpiirros Tammerista olivat vuonna 2005 esillä näyttelyssä. (Kuva Ritva Lantz)

Jorma Tammerista
on paljon tarinoita, ja monella on hänestä värikkäitä muistoja.

Opettajan poika Jorma istuu koulun sillan kaiteella.

​Jorma Tammer syntyi Helsingissä 2.5.1911, eli Ryttylässä koko elämänsä ja kuoli 10.10.1998. Hän toimi koko työuransa, noin 40 vuoden ajan, hammaslääkärinä Ryttylässä ja ajoittain myös Tervakoskella, Oitissa ja Riihimäellä. Myös kouluhammaslääkärinä hän toimi.

Äiti Hildegard Nurminen oli Ryttylän kansakoulun ensimmäisiä opettajia, ja siksi Jorman lapsuudenkoti oli vanhan puisen koulutalon, nykyisen kirjaston, päädyssä.

Jorma pääsi kouluun jo 5-vuotiaana, kävi kansakoulua Ryttylässä, oppikoulua Riihimäellä ja opiskeli hammaslääkäriksi Helsingin yliopistossa. Ensin hän harkitsi kirurgin opintoja, mutta vaihtoi sitten hammaslääkärin uralle.

Jorma hankki myös kansakoulunopettajan pätevyyden, jotta osaisi paremmin hoitaa lapsipotilaita.

Sodan aikana ensiapupäällikkönä

Talvisodan alettua Ryttylään järjestettiin väestönsuojeluorganisaatio. Annettiin ensiapukoulutusta, rakennettiin väestönsuojia, jaettiin ensiaputarvikkeita.

Jorma Tammer toimi Ryttylän lasitehtaalle evakuoidun Sakon patruunatehtaan ja koko Ryttylän ensiapupäällikkönä. Toimipaikkana oli Pomolan kellari. Tositoimiin hän joutui, kun lasitehdas sai osuman pommista talvella 1940.

Susikoiria, autoja ja taidetta

Hammaslääkärintyönsä Tammer aloitti Kivikon talossa, mutta jo 1942 hän osti omakotitalon asuintalokseen ja vastaanottotiloikseen. Siellä hän hoiti potilaitaan ja asui kuolemaansa asti.

Hammaslääkäri Tammerilla ei ollut varsinaista vastaanottoapulaista, mutta hänellä oli aina taloudessaan emännöitsijä, joka vaihtui aika-ajoin. Pisimpään apulaisena oli rouva Turkka.

Taideharrastuksen parissa.(Kuva Lasse Toivola)

Jorma muistetaan myös susikoiristaan, autoistaan ja erityisesti taideharrastuksestaan. Hän oli opiskellut kuvataiteita itsenäisesti ja kansalaisopiston kursseilla ja teki öljymaalauksia, hiilipiirroksia ja grafiikkaa. Aiheina olivat henkilöt, maisemat tai abstraktit aiheet. Hänen töitään oli esillä näyttelyissä ja oman kylän tilaisuuksissa. Jorma Tammer testamenttasi taidekokoelmansa Hausjärven kunnalle.

Tammerin vastaanotolla

Vaikka hammaslääkärikäyntiä kuinka yritti välttää ja tarkastusvälejä pidentää, aina joskus oli pakko tuo matka tehdä. Tie vei Tammerin pihaan. Edessä oli vanha vaalea puutalo, jonka toisessa siivessä oli tohtorin asunto ja toisessa vastaanottotilat.

Ensin piti katsella, näkyikö koiraa missään. Tammerilla oli suuri - ainakin koirakauhuisen mielestä - vihainen susikoira, jonka kumea haukkuminen kuului ulos asti. Jos koira oli pihassa ketjussa, hammaslääkäriin pyrkijän matka saattoi pysähtyä siihen.

Kun pääsi sisään asti ja astui odotushuoneeseen, vastassa oli hammaslääkärille ominainen haju. Se oli sekoitus vanhan talon ja hammaslääkärin desinfiointiaineiden tuoksua.

Odotushuoneessa oli väkeä. Ihmiset tulivat hoidattamaan särkevää hammasta ilman ajanvarausta ja jonottivat odotushuoneessa. Odottajien määrä sääteli hammaslääkärin päivän pituutta.  Seinä oli niin ohut, että hammaslääkärin puhe, poran jyrinä ja kirskunta kuuluivat odotushuoneessa istujan korviin ja lisäsivät jännitystä.  Oltiin vaiti ja odotettiin.

Ovi avautui, ja edellinen potilas astui ulos. Pian lääkäri ilmestyi ovelle ja kutsui seuraavan potilaan sisään. Potilas ohjattiin vanhaan hammaslääkärintuoliin istuvaan asentoon. Oikealla puolella oli lasiovinen vitriini, jossa instrumentit odottivat siisteissä riveissä. Vasemmalla puolella oli kirjoituspöytä, jossa hammaslääkärin potilaskortistot säilytettiin ja kirjalliset työt tehtiin.

Hammaslääkäri Tammer oli kuuluisa ronskeista puheistaan ja otteistaan. Potilas sai kuulla karskin ja liioitellun arvion hampaidensa kunnosta sekä odotettavissa olevista toimenpiteistä ja niiden hinnoista. Välineet eivät olleet viimeistä huutoa ja työtavat ja hoitomenetelmät monesti itse kehiteltyjä. Mutta hampaat tulivat paikatuiksi ja luottamus oman kylän lääkäriin säilyi lujana.

Ritva Lantz
Entinen ryttyläläinen

Lähteitä
Jorma Tammer: Ryttylän koulun 60-vuotishistoriikki
Lasse Toivola: Hammaslääkäri Jorma Tammer, Elämänvaiheet ja harrastukset