”Minä viiskytkolme synnyin pieneen köyhään Ryttylään;
en ollut ehkä nynnyin, mutta en jääräpäisinkään.
Vietin onnellisen lapsuuden mä paljon leikkien,
olin Heikki, vaikka nimeltäni ole Heikki en.”
Synnyin Ryttylässä vuonna 1953 ja elin ja hengitin kylää aina vuoteen 1973 asti, jolloin lähdin opiskelemaan Tampereelle. Itseni kohdalla kuitenkin toteutui sanonta: ”Sinä voit lähteä Ryttylästä, mutta Ryttylä ei lähde Sinusta”.
Ryttylässä oli kaikkea
Minun lapsuuteni Ryttylä oli omavarainen lähes kaikesta.
Kolme isoa tehdasta (lasi, tiili ja huonekalu) sekä useat pienet yritykset takasivat työpaikan lähes jokaiselle työikäiselle kyläläiselle.
Palveluja oli niin, että muualle oli asiaa vain ani harvoin.
Tässä mielessä kylä oli poikkeuksellinen moniin muihin pieniin kyliin verrattuna; Ryttylässä ei ainoastaan asuttu, vaan siellä elettiin.
Tuon ajan Ryttylässä jokseenkin kaikki tunsivat toisensa; ovia ei tarvinnut edes yöksi lukita. Lähes huomaamattomasti toimi myös huolenpito naapurista.
Lapsuuden leikit lähellä kotia
Kotini oli lasitehtaan ”kupeessa” alueella, jossa oli pääosin rintamamiestonteille rakennettuja omakotitaloja. Koska rintamamiehet olivat samaa ikäluokkaa, niin myös me lapset olimme keskenämme hyvin saman ikäisiä. Niinpä lapsuuden leikit keskittyivät kodin ympäristöön.
Bothaksen Jari ja Arto, Kataviston Seppo, Malleniuksen Jouko ja myöhemmin Parikan Jussi olivat lapsuusajan parhaita kavereitani.
Lapsuuden leikit olivat yksinkertaisia; talvella hiihtoa, luistelua ja lumisotaa, kesällä hiekkalinnojen rakentamista, urheilua sekä ahomansikoiden ja mesimarjojen poimintaa teiden varsilta. Kataviston talon vieressä oli pieni metsätilkku, jossa seikkailimme useasti.
Koulutielle ja uuteen maailmaan
Koulutielle siirtyminen laajensi elin- ja ystäväpiiriä. Uudet kaverit toivat uusia leikkejä ja harrastuksia.
Suuri vaikutus elämääni oli sillä, että tutustuin pian opettaja Viljo Pullisen poikaan Penttiin. Tuo ystävyys on kantanut läpi koko tähänastisen elämämme.
Täysin uusi maailma aukesi meille lapsille, kun Hausjärven seurakunnan nuoriso-ohjaaja Antero Järvinen alkoi pitää kerhoa Ryttylässä. Antsu ei tuputtanut liikaa uskontoa, ja niin seurakuntatalosta tulikin suosittu kokoontumispaikka kylän nuorisolle. Osallistuin seurakunnan toimintaan myös soittamalla käyrätorvea puhallinorkesterissa ja kitaraa laulukuorossa.
Kotikylä vaikutti minuun paljon
Lapsuus ja nuoruus Ryttylässä on jälkeenpäin ajatellen vaikuttanut minuun paljon. Inhimillisyys sekä tasapainoinen ja suvaitseva elämänkatsomus ovat kotikylän antamia ominaisuuksia.
Nykyisin asun vaimoni kanssa Tampereella, ja lisäksi perheeseeni kuuluu kolme täysi-ikäistä poikaa, jotka ovat jo ”lentäneet pesästä”, ja joissa tarkasti katsoen näen myös ainakin hieman Ryttylää.
Jo kymmenen vuoden ajan on koko perheemme kerran kesässä käynyt juoksemassa Cooperin testin Ryttylän urheilukentällä. Ajanottajana on toiminut Ryttylässä entistä kotitaloamme asuttava sisareni Leena.
Olen kiitollinen ja ylpeä kotikylästäni.
en ollut ehkä nynnyin, mutta en jääräpäisinkään.
Vietin onnellisen lapsuuden mä paljon leikkien,
olin Heikki, vaikka nimeltäni ole Heikki en.”
Synnyin Ryttylässä vuonna 1953 ja elin ja hengitin kylää aina vuoteen 1973 asti, jolloin lähdin opiskelemaan Tampereelle. Itseni kohdalla kuitenkin toteutui sanonta: ”Sinä voit lähteä Ryttylästä, mutta Ryttylä ei lähde Sinusta”.
Ryttylässä oli kaikkea
Minun lapsuuteni Ryttylä oli omavarainen lähes kaikesta.
Kolme isoa tehdasta (lasi, tiili ja huonekalu) sekä useat pienet yritykset takasivat työpaikan lähes jokaiselle työikäiselle kyläläiselle.
Palveluja oli niin, että muualle oli asiaa vain ani harvoin.
Tässä mielessä kylä oli poikkeuksellinen moniin muihin pieniin kyliin verrattuna; Ryttylässä ei ainoastaan asuttu, vaan siellä elettiin.
Tuon ajan Ryttylässä jokseenkin kaikki tunsivat toisensa; ovia ei tarvinnut edes yöksi lukita. Lähes huomaamattomasti toimi myös huolenpito naapurista.
Lapsuuden leikit lähellä kotia
Kotini oli lasitehtaan ”kupeessa” alueella, jossa oli pääosin rintamamiestonteille rakennettuja omakotitaloja. Koska rintamamiehet olivat samaa ikäluokkaa, niin myös me lapset olimme keskenämme hyvin saman ikäisiä. Niinpä lapsuuden leikit keskittyivät kodin ympäristöön.
Bothaksen Jari ja Arto, Kataviston Seppo, Malleniuksen Jouko ja myöhemmin Parikan Jussi olivat lapsuusajan parhaita kavereitani.
Lapsuuden leikit olivat yksinkertaisia; talvella hiihtoa, luistelua ja lumisotaa, kesällä hiekkalinnojen rakentamista, urheilua sekä ahomansikoiden ja mesimarjojen poimintaa teiden varsilta. Kataviston talon vieressä oli pieni metsätilkku, jossa seikkailimme useasti.
Koulutielle ja uuteen maailmaan
Koulutielle siirtyminen laajensi elin- ja ystäväpiiriä. Uudet kaverit toivat uusia leikkejä ja harrastuksia.
Suuri vaikutus elämääni oli sillä, että tutustuin pian opettaja Viljo Pullisen poikaan Penttiin. Tuo ystävyys on kantanut läpi koko tähänastisen elämämme.
Täysin uusi maailma aukesi meille lapsille, kun Hausjärven seurakunnan nuoriso-ohjaaja Antero Järvinen alkoi pitää kerhoa Ryttylässä. Antsu ei tuputtanut liikaa uskontoa, ja niin seurakuntatalosta tulikin suosittu kokoontumispaikka kylän nuorisolle. Osallistuin seurakunnan toimintaan myös soittamalla käyrätorvea puhallinorkesterissa ja kitaraa laulukuorossa.
Kotikylä vaikutti minuun paljon
Lapsuus ja nuoruus Ryttylässä on jälkeenpäin ajatellen vaikuttanut minuun paljon. Inhimillisyys sekä tasapainoinen ja suvaitseva elämänkatsomus ovat kotikylän antamia ominaisuuksia.
Nykyisin asun vaimoni kanssa Tampereella, ja lisäksi perheeseeni kuuluu kolme täysi-ikäistä poikaa, jotka ovat jo ”lentäneet pesästä”, ja joissa tarkasti katsoen näen myös ainakin hieman Ryttylää.
Jo kymmenen vuoden ajan on koko perheemme kerran kesässä käynyt juoksemassa Cooperin testin Ryttylän urheilukentällä. Ajanottajana on toiminut Ryttylässä entistä kotitaloamme asuttava sisareni Leena.
Olen kiitollinen ja ylpeä kotikylästäni.
Heikki leirillä
Aarne Heino
Kirjoitus on julkaistu blogissamme ensi kertaa 2.11.2016. Julkaisemme sen lukijamme toivomuksesta uudelleen. Nyt siihen on lisätty kirjoittajan kuva sekä toimittajan väliotsikot.
Kirjoitus on julkaistu blogissamme ensi kertaa 2.11.2016. Julkaisemme sen lukijamme toivomuksesta uudelleen. Nyt siihen on lisätty kirjoittajan kuva sekä toimittajan väliotsikot.
RSS-syöte