Ryttylä aina vaan

Silakkamäentieltä kääntyi kapea tie kohti Koulukodin Mäntymäki -nimistä kivitaloa.

Lapsuudenkotini on Ryttylässä. Asuin Ryttylässä vuodet 1945–1965.
 
Koulukodin läpi Koulutielle

Tie kulki Koulukodin pihapiirissä, ohi punaisten aittojen, kohti Koulutietä

Kansakouluun kävelin, ajoin pyörällä tai potkin kelkalla Silakkamäentietä, sitten Koulukodin pihapiirin läpi Koulutielle. Talvella hiihdin. Jos Punkanjoki oli jo jäässä. mutta vielä lumeton, saatoin sitä luistella kouluun asti.  Merimiestietä ei vielä ollut.
 
Opettajani muistan hyvin
 
Pidin koulusta. Ensimmäisellä luokalla oli opettajana Alina Paakkala. Hänen palmikkonsa kiersi pään ympäri, päässä kultasankaiset pyöreät silmälasit, ruutumekon päällä kirjottu musta samettiliivi. Sain myöhemmin lähettää opettajalleni jopa 100-vuotispäivän ruusun.
 
Toisesta neljänteen luokkaan opettajani oli nuori, poninhäntäpäinen Raili Soikkeli, joka asui Koulukodissa, jossa hänen miehensä oli opettajana. Soikkeli oli 1950-luvun alussa hyvin uudenaikainen opettaja, teki meistä oppilastaan mm. kaitafilmejä. Kävimme Helsingissä luokkaretkellä ja Riihimäellä katsomassa elokuvaa Erämaa elää. Neljännen luokan jälkeen lähdin Riihimäen tyttölyseoon.
 
Koulukodin elokuvat

Ryttyläläisten elokuvateatteri oli vaaleaksi maalatun tiilitalon toisessa kerroksessa.

Koulukoti oli minulle tuttu. Joka perjantai ja sunnuntai kävin Koulukodin elokuvateatterissa elokuvissa. Suomi-filmit tulivat tutuiksi. Siellä näytettiin paljon laadukkaita muitakin elokuvia. Muistan ihan pienenä jo nähneeni Rossellinin elokuvan Saksa vuonna nolla, muita neorealistisia elokuvia, Tatin elokuvat, länkkäreitä, toki Pekka Puupäätkin. Elokuvalippu maksoi 50 penniä lapsilta. En muista, että minua olisi koskaan käännytetty ovelta, vaikka olin alaikäinen. Ei siis ihme, että opetin yli 40 vuotta myös elokuvakasvatusta ja pidin elokuvakerhoja lukiolaisille. Minusta tuli jo lapsena hyvien elokuvien ystävä. Kiitos Koulukodin elokuvaesityksien.
 
Aina Koulukodin alueen läpi
 
Kuljin Koulukodin alueen läpi kylän postiin, asemalle, kouluun, kauppoihin, Kolmilammille. Ihailen yhä silloisen Koulukodin (nyt Lähetysopiston) rakennuksia. Koko ympäristö on kaunis.  Ryttylässä on muutama tanskalaistyyppinen vanha kivitalo, joita myös ihailen. Vanhaa puista asemaa kaipaan aina, kun seison nykyisellä pysäkillä.
 
Entinen palvelujen Ryttylä
 
Lapsuuteni Ryttylässä oli paljon kauppoja, Salmen kangaskauppa ja lyhyttavaraliike, Helle Saarien kauppa, Hinkin kauppa, Ahjo, Osuuskauppa, kirjakauppa, Gladin vaatekauppa, kukkakauppa, kaksi kioskia, Peltosen kahvila, kelloseppä, usea pankki, toimiva asema, posti asemalla, apteekki, kampaamoja, polkupyöräkorjaamo, jopa ruumisarkkuliike, lääkäri, kaksi hammaslääkäriä, terveystalo, jossa kätilö ja terveyssisar, neuvola jne.
 
Tiilitehdas, lasitehdas ja huonekalutehdas toimivat. Oli valokuvaajakin. Bussit ja junat pysähtyivät kylässä monta kertaa päivässä. Kylä eli.
 
Palvelut ajettu alas
 
Surullista se, miten aktiivisten ja aikaansaavien ryttyläläisten palvelut on ajettu alas. Kirjasto lopetettiin, mutta ryttyläläisten energiasta ja kulttuuritahdosta kertoo se, että omin voimin pantiin kirjasto pystyyn. Ryttylän renessanssi on upea kulttuuriteko. Sen toivoisi jatkuvan.
 
Terveyspalvelujen lopettaminen on vääryys ihmisiä kohtaan. Miten voidaan olettaa, että jokaisella lääkäriä tarvitsevalla on oma auto tai jokainen lääkäriä tarvitseva pystyy noin vain lähtemään Riihimäelle. Oitti on Ryttylän näkökulmasta syrjäkylää. Pankkipalveluita ei ole. Silti ryttyläläiset ovat jaksaneet taistella palveluiden puolesta. Moni asia oli ennen kylässä paremmin. Mutta asukkaat ovat yhä rohkeita ja sinnikkäitä, innovatiivisia.
 
Ryttyläläiset maksavat veronsa Hausjärvelle, mutta kunnalta ei taida herua murusiakaan heille. Kun kesällä ajan Hikiän läpi, sen tienvieriä koristavat istutukset, Turkhaudan Piirivuoren kohdallakin on katuvalot. Silakkamäentien varteen ei niitäkään saada, vaikka tie on erittäin tiheästi liikennöity, vaarallinen jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Palvelut on keskitetty Oittiin.
 
Ryttylä oli turvallinen
 
Kylässä oli 1950-luvulla myös omat ”persoonansa”, joita ehkä olisi voinut sanoa kylähulluiksi, mutta ei sanottu. Lapsikin ymmärsi, että meitä on moneksi. Erilaisuus ja kirjavuus hyväksyttiin. Elämä oli turvallista. Tietkin olivat turvallisia, toisin kuin nyt, koska autoliikenne oli vähäistä: maitoautot, linja-autot, taksit ja hammaslääkäri Jorma Tammerin hurjavauhtinen auto olivat niitä harvoja, joita maantiellä 1950-luvulla näki.
 
Mielenmaisemaani

Kolmilammilla Mustanlammen takaranta oli ystävieni ja minun lempipaikka.

​Ryttylä kuuluu yhä elämääni. Kevään valkovuokot ja imikät, kesän pulahdukset Kolmilammille, syksyn sieniretket, talven pimeys, ne on koettava joka vuosi. Ryttylään liittyvät lapsuuteni leikit ja retket kesällä, uimaranta Kolmilammilla, nuoruuteen Kolmilammin lavatanssit.
 
Hämäläismaiseman pellot, metsäiset harjut, Punkan pikkujoki ja Puujoki siltoineen sekä Silakkamäentie, joka halkoo jonkin matkaa ihan suorana molemmin puolin aukeavia laajoja peltoja, tekevät minuun aina vaikutuksen. Ne ovat mielenmaisemaani.

Kuljin kansakouluun Silakkamäentietä. 1952 se oli nimetön hiekkatie.

​Tuula Keimmo-Siippainen
Hyvinkää – Ryttylä
 
Kirjoitus on julkaistu blogissa 1.3.2017.

• Se julkaistaan nyt lukijan pyynnöstä toiveuusintana.  
• Kuvat Tuula Keimmo-Siippainen, hän kuvasi itselleen tärkeitä paikkoja tänä kesänä Ryttylässä
• Toimittaja on lisännyt kirjoitukseen väliotsikot.