Tiilitehtaalaisia v. 1936–37. Vasemmalla johtajaJaakko Hietikko, rouva Hietikko ja mestari Valter Nieminen. Kuva: Saga Valppaanarkisto.

Ryttylän tiilitehtaan juuret ulottuvat pitkälle 1800-luvun puolelle. Kartanon mailla olevat laajat savikot ja uusi rautatie tarjosivat hyvät edellytykset tiiliteollisuudelle, ja vuonna 1874 perustettiin pieni tiilitehdas lähelle rautatietä. Tehdas sai nähdä monia vaiheita, kokea monta tulipaloa ja siirtyä uuteen paikkaan satavuotisen olemassaolonsa aikana.

Kartanon tiilitehdas

Jo tiilitehtaan perustamisvuonna kuoli Ryttylän kartanon omistaja Carl Gustaf Adolf Granfelt, ja kartano myytiin. Omistajaksi tuli kenraalimajuri Carl Standertskjöld. Hän palkkasi tiilitehtaan isännöitsijäksi Ahvenanmaalla syntyneen Paul Chmelewskin, josta tuli myös Jokelan tiilitehtaan omistaja. Vuonna 1885 kartano tehtaineen siirtyi huutokaupassa eversti Hugo Standertskjöldille, Aulangon herralle.  Kun kartanon tilukset palstoitettiin vuonna 1909, tiilitehtaan osti kolmen liikemiehen ryhmä, apteekkari John Vahander, liikemies Jaakko Hietikko ja maanviljelijä Matti Antila.

Arkea ja juhlaa

Ensimmäinen tehdas sijaitsi lähellä kylän keskustaa ja rataa. Tässä tehtaassa valmistettiin tiilet käsin. Savi jyrsittiin lapiolla, ja tuotiin hevosella kuopasta tehtaaseen.

Kun savea oli kaivettu, kuoppaan muodostui vuosien varrella lampi. Sen rannalle tehtailija Hietikko sittemmin rakennutti kauniin puutarhan ympäröimän talonsa Koivuniemen.

Lampi oli hyvin lähteinen, ja siinä oli hyvä uida. Kyläläiset käyttivätkin sitä uimapaikkanaan. Jaakon-päivänä Hietikko järjesti juhlat tiilitehtaan työväelle ja heidän perheilleen. Pitkät pöydät herkkuineen odottivat vieraita.  Hietikon lampi ja huvila sijaitsivat lähellä koululle johtavaa Punkanjoen siltaa.

Kehitystä ja vastoinkäymisiä

Ryttylän tiilitehdas. Kuva: Saga Valppaan arkisto



Uusi tehdas aloitti vuonna 1913, ja uudet omistajat panivat tuotantoon vauhtia.  Väkeä palkattiin, ja tuotannon määrää lisättiin. Seinätiilien lisäksi alettiin valmistaa piipputiiliä.

Menekki kasvoi yhä, kun itsenäistyneen Suomen rakentaminen kiihtyi 1920-luvulla. Tiilien valmistustekniikka kehittyi ja koneellistui. Savi kaivettiin ketjukaivurilla ja tuotiin rillirataa pitkin tehtaalle. Tiilet kuivattiin kuivausvajoissa ja poltettiin tiiliuunissa.

Tiilenpolttajan työ oli kuumaa, raskasta ja likaista. Vastoinkäymisiäkin sattui. Tehdas paloi useita kertoja, mutta rakennettiin aina uudelleen.

Vuonna 1938 sattui kohtalokas onnettomuus. Kolmikerroksinen, yli kymmenen metriä korkea tiilikuivaamo sortui, ja kaksi työntekijää menetti henkensä.  Kuivaamovajan rakenteet olivat heikot. Sen yläkerroksia oltiin täyttämässä raskailla tiilillä samaan aikaan, kun alakerroksia tyhjennettiin.

Menestystä ja vaihtelevia suhdanteita

Tiilitehdas toimi vain kesäisin, ja talveksi työväki sai etsiä muita töitä.

Ympärivuotiseen työskentelyyn päästiin vasta, kun tehtaalle tuli keinokuivaamo 1950-luvulla. Muutenkin tiilitehtaan toiminta oli kausiluontoista. 1930-luvulla lamakausi hiljensi rakentamisen, ja tehtaan varastot täyttyivät. Sodan aikana naiset hoitivat melkein kaikki työt. 1950- ja 60-luvuilla taas kärsittiin työvoimapulasta, ja töihin haalittiin kesäkuukausiksi kaikki kynnelle kykenevät.

Elementtirakentamisen yleistyminen toi murroskauden tiilitehtaalle 1970-luvulla. Kokeiltiin uutta, alettiin valmistaa lasikuituveneitä, joista toivottiin työtä varsinkin hiljaisille talvikausille. Kokeilu jäi lyhytaikaiseksi.

Jaakko Hietikko ja Matti Antila johtivat tehdasta pitkään 1930-luvulle. Sittemmin tehdas myytiin Leo Varmaalalle ja sitä kautta Virkkusen suvulle. 1950-luvulta lähtien johdossa oli Risto Tervola. Tehdas teki konkurssin vuonna 1985.

Ryttylän tiilitehtaan pitkäaikaisista työntekijöistä muistetaan mestari Valter Nieminen ja Jokelan suku.

Ritva Lantz
Entinen ryttyläläinen

Lähteitä
Oiva Keskitalo, Hausjärven historia, Hämeenlinna 1964
Leppäkoski – Tiilikylä Puujoen rantamilla, Turenki 2012
Tuulikki Luoma, Julius ja Gustaava Jokelan jalanjäljillä
Lasse Toivola, Hausjärvi-kirja, Hämeenlinna 2001
Lasse Toivola, Maalaiskylässä ennen vanhaan, Riihimäki 1991