Punkanjokiasialla

Punkanjoen perkausyhtiö valmisteli joen kunnostusta pitkään. Työ saatiin tehtyä syksyllä 2022.
Edelleen on oltava valppaina vieraslajien, uoman isosorsimon ja penkan jättipalsamin kasvun varalta.

Ryttylän kyläyhdistys on vuodesta 2014 saakka toiminut Punkanjoen puolesta. Tavoitteemme on joen virkistyskäytön ja maiseman parantaminen. Aloitteestamme järjestettiin Punkanjoen maastokäynti keväällä 2015, jonka jälkeen Hämeen ELY-keskus antoi lausuntonsa Punkanjoen tilasta ja kunnostusmahdollisuuksista.

Olemme nostaneet Punkanjokiasiaa julkisuuteen. Olemme järjestäneet valokuvauskilpailun ja koululaisille piirustuskilpailun näyttelyineen. Joen kunnostushankkeessa toimi vuonna 2017 suunnittelun ohjausryhmä, johon kyläyhdistys kuului perkausyhtiön, Vanajavesikeskuksen, Hämeen ELY-keskuksen ja Hausjärven kunnan kanssa. Kunnostussuunnitelma valmistui Vanajavesikeskuksessa sinä syksynä. Nyt Punkanjoen perkausyhtiö on vetovastuussa.

Punkanjokeen liittyviä blogikirjoituksia:
Miten Punkanjokea voisi kunnostaa? 16.10.2016
Vesistötekoa suunnittelemassa 1.10.2017
Osallistuuko Hausjärven kunta jättipalsamin kitkemistalkoisiin? 21.7.2018
Kuroutuuko Punkanjoen uoma umpeen Ryttylässä? 13.10.2019
Kuuluuko Punkanjoen kunnostuksesta jo jotain uutta? 10.3.2020
Perkaushankkeen valmistelua Punkanjoen maastossa Ryttylässä 13.4.2021
Punkanjoen kunnostustarve näkyy Ryttylässä – ei se unohdu 16.11.2021
Voimmeko nyt huoletta nauttia kunnostetusta Punkanjoesta? 7.2.2023
Jättipalsamin kitkeminen talkoilla olisi kuulemma helppoa 23.8.2023