Illalla sillalla?

19.1.2021

Uittamon silta oli kirjailija Veijo Merelleläheinen paikka.

​Onko Ryttylässä ollut tapana viettää aikaa sillalla? Veijo Meren kirjoissa Uittamon sillalla tapahtuu kaikenlaista ja tapahtui tosielämässäkin.

Meren kirjoissa Suku ja Vuoden 1918 tapahtumat Uittamon silta on läsnä. Kirjassa Suku mainitaan Sulavan siltakin, tosin nimellä Tulevan silta.

Sulavaan siirrettiin silta Uittamosta

Vuonna 1988 tapahtui Sulavan sillallakin, kun sinne uitettiin Uittamon vanha silta. Siirto oli hankala. Parolasta jopa tarvittiin avuksi panssarivaunujen hinausvaunu.

Yleisöä oli paljon seuraamassa.

Vanhan Kylätien silta Ryttylän raitilla

Siltoja Ryttylässä riittää, mutta joidenkin siltojen löytäminen vaatii paikallistuntemusta.

Kolmisen vuotta sitten bloggaaja Marika kierteli kameroineen Ryttylässä kauniina sunnuntaipäivänä. Hän kirjoitti blogiinsa ”Suomen kuntia kiertämässä” laajan kuvauksen Ryttylästä. Marika otti siltakuvia vain Vanhan Kylätien sillasta. Onhan se kylän vanhalla raitilla.

Vanhan Kylätien sillan kunto on vuoden 2018 tarkastusraportin mukaan huono - ja näkeehän sen maallikkokin. Milloin on sillan uusimisen aika?

Koulutien sillalta näkyy vanhaa ja uutta

Koulutien kevyen liikenteen raittisilta uusittiin vuonna 2017 onnistuneesti.

Raittisiltaa saattaa odottaa tehtävä kiertotiellä, jos Vanhan Kylätien silta suljetaan uuden sillan rakentamisen ajaksi. Raittisillan avajaispuheessa kerrottiin, että silta on siksi rakennettu kestämään autoliikennettäkin.

Nyt sillalla voi vielä rauhassa pysähtyä ihailemaan Punkanjokea. Etäällä näkyy sekä Ryttylän vanhin että uusin koulurakennus.

Koulutien raittisillalle kannattaa pysähtyä. Kuva: Eeva-Liisa Niinioja

Eeva-Liisa Niinioja
Kyläaktiivi

Lähteinä
Hannes Sihvo-Risto Turunen: Veijo Meri Täynnä liikettä, 1998
Kuva: Hannes Sihvo
Aki Rannan kokoelmat