Kukin taaplaa tyylillään ja tontillaan

5.11.2015

Keväällä Ryttylän kyläyhdistys ry kutsui kylällä toimivat muut yhdistykset Yhdistystreffeihin, jotka pidettiinkin 13.4.2015. Näiltä sivuiltamme löytyy kokousmuistio, josta selviää, miten suunniteltiin hienosti onnistuneet kevään ja alkukesän tapahtumat. Erityisesti Avoimet kylät -päivä  6.6.2015, jonka kanssa samaan aikaan koulun pihapiirissä Hausjärven kunta järjesti tonttimarkkinat.

Kuitenkin otsikoksi nostin tuon kukin taaplaa tyylillään ja tontillaan, tosin perään laitoin kysymysmerkin. Miksi moinen otsikko?

Otsikko liittyy käsitykseeni kylämme yhdistysten yhteistyön luonteesta. Kukin toimii ihan mainiosti omalla tavallaan ja alallaan. Hienosti sujuvat myös vuodenkiertoon liittyvät markkinatyyliset tapahtumat, vapputapahtuma asemanpuistossa ja joulunalustapahtuma paloasemalla. Niistä saaduilla kokemuksilla sujui Ryttylän Avoimet kylät -päiväkin, joka oli kuitenkin ohjelmaltaan monipuolisempi kuin nuo ”perinnetapahtumamme”, olihan se kaksoistapahtuma. Kyläkirjasto oli myös oma houkutteleva sokkeloinen tapahtumapisteensä. Kukin yhdistys ja yhteisö toimi kuten pitikin? Niin, jos kaikki ei ollut menossa kuten suunniteltu, kyläyhdistyksen nimeämä projektivastaava Sanna Tiensuu oli valppaana. Tällaisia tilanteita tuli jopa tienvarsimainosten asentamisessa ja pystyttämisessä.

Kylän yhdistysten yhteistyössä on voimaa silloin, kun toimitaan perinteisellä tyylillä tai silloin kun perustetaan projekti vastuuhenkilöineen tapahtuman järjestämiseen. Mitä opimme tästä, kun ajattelemme kylän yhdistysten yhteistyötä tulevaisuudessa? Tätähän pohdimme silloin 13.4. myös. Päätettiin, että kyläyhdistys kutsuu kylällä toimivat yhdistykset koolle ehkä helmikuussa keskustelemaan kylän tapahtumista ja niiden järjestämisestä.

Olisiko päällimmäinen kysymys kuitenkin, tarvitaanko uudenlaista yhdistysten yhteistyötä. Eikö riitä, että kukin taaplaa tyylillään ja tontillaan?

Kun kyläyhdistys kampanjoi Ryttylän terveyspalvelujen puolesta, kyllä siinä tuli mieleen toive uudenlaisesta yhteistyöstä. Tosin adressiin nimiä keräsivät aktiivisesti muutkin, niin yksilöt kuin yhteisötkin. Eniten nimiä kyläläisiltä keräsi apteekki.

Oikeastaan jäin tuon kampanjan yhteydessä kaipaamaan kylällä yhteistyötä, johon osallistuisivat yhdistykset, yhteisöt ja kunnalliset luottamushenkilöt.

Perinteenä on ollut, että kylätoimikunta, nykyisin siis kyläyhdistys, järjestää kuntavaalien alla paikallisen vaalikeskustelun, johon kutsutaan kaikki kylästä ehdolla olevat. Olisikohan syytä kutsua valitut kuultaviksi vaalien välilläkin?

3.11.2015
Eeva-Liisa Niinioja