Ryttyläläisistä

25.3.2016

Kun muutimme Ryttylään, en tiennyt koko seudusta mitään. Vaikka olin asunut ympäri Suomea ja ulkomailla, oli Häme jäänyt minulle tuntemattomaksi ja vieraaksi. Hämäläisiäkään en ollut tuntenut kovin montaa. Toki legenda hämäläisten hitaudesta oli tuttu, mutta muutaman eläväisen hämäläistuttavuuden perusteella en nähnyt, mihin stereotypia perustui. Nyt olen asunut täällä yli kaksi vuotta. Mitä olen oppinut hämäläisistä ja ryttyläläisistä, ja kuinka tämän kylän sosiaalisiin kuvioihin pääsee mukaan?

Ihminen tutustuu helpoiten uusiin ihmisiin silloin, kun samassa elämäntilanteessa, uuden äärellä olevat ihmiset tulevat yhteen. Näitä ovat muun muassa kouluajat, muutot opiskelupaikkakunnalle, lasten saamiseen liittyvät vanhempainvapaat. Muuttoni Ryttylään oli siinä määrin helppo, että minulla oli paljon vapaata aikaa ja kulkiessani minulla oli aina mukanani mitä parhain keskustelunavausaihe, alle vuoden ikäinen ihmisenalku. Ryttylässä kokoontuu useampana päivänä perhekerhoja- ja kahviloita, joissa tapaa lapsiperheitä, ja maalla kun ollaan, Ryttylän leikkipuistoissakaan ei voi olla tutustumatta muihin vanhempiin, isovanhempiin ja pikkuihmisiin. Olen kyllä kuullut, että Ryttylässäkin voi asua vuosikaudet ihan vain omissa oloissaan, mutta lasten myötä Ryttylä avautuu.

Hyvin pian muuttomme jälkeen minut kaapattiin mukaan kyläyhdistykseen, jonka kautta olen päässyt toimimaan kylän viihtyvyyteen ja palveluihin liittyvien asioiden parissa. Kylällä on lukuisia muitakin yhdistyksiä ja toimijoita, jotka selkeästi mielellään ottavat uusia tekijöitä mukaan – kunhan vain muistat itse kertoa, että toiminta voisi kiinnostaa. Naapurit ovat ottaneet uudet tulokkaat ystävällisesti vastaan ja tulleet aivan ovelta asti hakemaan uuden harrastuksen pariin. Aamuisin asemalla junaa odottaessa työmatkalaiset kokoontuvat ympyrään vaihtamaan päivän tärkeimmät ajatukset kuin konsanaan kouluaikoina.

Mutta ketä olen täällä Ryttylässä tavannut? Tapaamani ihmiset ovat kaikkialta Suomesta – Lapista, länsirannikolta, Savosta, pääkaupunkiseudulta, lähikunnista. Myös muutaman paljasjalkaisen ryttyläläisen olen todistettavasti tavannut. Mitä olen oppinut hämäläisistä? Valitettavasti en tiedä hämäläisistä edelleenkään kovin paljon. Koska niin monet tapaamani ihmiset ovat muualta tulleita ja työpäivänikin vietän Uudellamaalla, en varsinaisten hämäläisten tapoihin ole päässyt kunnolla tutustumaan. Ehkä joitain asioita olen matkan varrella kuitenkin havainnut - kenties ideat, joita täällä vielä rauhassa pohditaan, olisi eteläpohjalainen jo aikaa sitten toteuttanut. Mitä olen oppinut ryttyläläisistä? Ainakin sen, että olemalla itse vähänkin aktiviinen ja lähtemällä ihmisten ilmoille ei Ryttylässä voi jäädä yksin!

Terveisin,
Eräs kainuulainen kyläyhdistyksen hallituksen jäsen (Anu Viitala)

PS. Mikäli Ryttylän asiat kiinnostavat, kyläyhdistys voisi olla sinun juttusi. Kyläyhdistyksen hallitukseen sekä toimintaan osallistuviksi rivijäseniksi kaivataan lisää ideoijia ja tekijöitä, joten olet lämpimästi tervetullut mukaan joukkoon! Yhdistyksen vuosikokous järjestetään 6.4.2016. Ilmoittele itsestäsi hallitukselle ennen vuosikokousta, niin voit löytää pian itsesi aivan uusista sosiaalisista ympyröistä!