Punkanjoen kunnostusta valmistellaan edelleen

17.11.2020

Punkanjoki Vanhan Kylätien sillalta etelään 13.11.2020

Punkanjoki odottaa kunnostusta.

Kolme vuotta sitten valmistui Punkanjoen kunnostussuunnitelma. Hankkeessa olivat mukana

  • Punkanjoen perkausyhtiö,
  • Ryttylän kyläyhdistys,
  • Hämeen ELY-keskus,
  • Hausjärven kunta ja
  • Vanajavesikeskus.


Ryttylän kyläyhdistys toivoi kunnostussuunnitelman valmistuttua, että Punkanjoen perkausyhtiö ottaa vetovastuun kunnostuksesta. Perkausyhtiöllä on lupa ja velvoite uoman auki pitämiseksi.

Perkausyhtiö valmistelee hanketta

Perkausyhtiö onkin näinä vuosina jo valmistellut Punkanjoen kunnostusta, vaikka verkalleen.

”Taustalla kuitenkin on tapahtunut kaikenlaista. Nuo perkausyhtiön tekemät valmistelut ovat työläitä, vaikka ne eivät tosiaan suurelle yleisölle kuulu eikä näy”, toteaa vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vanajavesikeskuksesta.

Koronakin on tietenkin haitannut.

”Korona vaikutuksineen on todella laimentanut ja lykännyt perkaushankettakin, mutta se ei ole lannistanut sitä”, Juhani Rahkonen Punkanjoen perkausyhtiöstä sanoo.

Syksyn aikana on jatkettu selvityksiä

Selvitystyöt ovat jatkuneet syksyn mittaan eri ryhmien kanssa. On ollut työryhmäkokouksia, urakoitsijoiden arvioita, tehty avustus- ja tukihakemuksia.

”Tällainen vaikean maaston perkaushanke on vienyt ja vie todella aikaa. Toivottavasti hiljaa hyvä tulee, Juhani Rahkonen tiivistää. Hän tarkoittaa vaikealla maastolla kylästä läpimenoa.

Punkanjoen perkausyhteisön päättävä taso kokoontuu nyt marras-joulukuussa. Jos vihreä valo toteutukselle syttyy, niin tavoitetila on perkaushankkeen toteuttaminen 2021 aikana. Vaan se on niin monesta tekijästä kiinni”, hän toteaa.

Tiedottamista hankkeesta odotetaan

Julkisuudessa on näkynyt tietoja Teuronjoen-Puujoen hankkeista. Punkanjoen hanke on samaa vesistökokonaisuutta.

Monella rintamalla etenemällä molempien tilaa tässä kehitetään eteenpäin, Suvi Mäkelä Vanajavesikeskuksesta sanoo.

Pientä kateutta kyllä huomaan itsessäni. Minusta on alkanut tuntua, että Teuronjoen-Puujoen hankkeissa edetään ihmeen ripeästi. Olisiko Punkanjoen hankkeessa pitänyt tehdä jotain toisin? Ehkä ei. Tai ehkä tiedottamisessa.

Milloin Punkanjoen perkausyhtiö arvelee, että sen olisi sopiva aika tiedottaa kunnostushankkeesta?

Kun päätökset hankkeesta on tehty ja urakointitarjoukset saatu, niin sen jälkeen uskaltaa jo tiedottaa kyläläisille ja vaikka paikallislehdille”, Juhani Rahkonen arvioi.

Vehreä Punkanjoki Vanhan Kylätien sillalta etelään 18.8.2020

Eeva-Liisa Niinioja
Kyläaktiivi