Onko Ryttylä sinun mielestäsi syrjäseutua?

22.2.2022

Kakslammin luontopolun lähtöpaikka, syksy 2021, kuva Eeva-Liisa Niinioja

Yle Hämeenlinnan toimittaja soitti aluevaalien alla ja keskustelumme aikana ilmeni, että hänestä Ryttylä on aina ollut syrjäseutua.

Toimittajan varsinainen asia oli kysellä Hausjärveltä Ryttylän kyläyhdistyksen kokemuksia kamppailusta terveyspalvelujen puolesta. Asia eteni muuten sujuvasti, mutta huomautus syrjäseudusta jäi kalvamaan mieltäni.

Minusta Ryttylä on mukavasti syrjässä kaupunkien hälinästä. Niihin on kuitenkin tarvitessa lyhyt matka, kun vaan kyyti järjestyy. 

Ryttylä on Kanta-Hämeessä keskellä kaikkea

Kun muutin takaisin Ryttylään, synnyinkylääni, täällä toimi puolustusvoimien asevarikko. Ajattelin silloin, että puolustusvoimat oli tajunnut Ryttylän loistavan sijainnin: rautatie, maantie kantatielle molemmin puolin rataa, ohikulkutie ja lähellä moottoritiekin.

Kuulin silloin aivan ihmeekseni, että Ryttylään on vaikea saada lääkäreitä.

Hiljattain Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Pullinen ihmetteli Hausjärven vaikeutta saada palkattua lääkäreitä ”kunnassa, jossa ajaa Helsinkiin tunnissa ja jota halkoo kaksi junaraidetta”. Pullinen kirjoitti tästä kolumnissaan ”Katso Hausjärven vaakunaa, näet tulevaan” (HS 27.1.2022).

Toimittaja Pullinen kuitenkin itse näkee kunnille nyt uuden mahdollisuuden: ”Ehkä Hausjärven vaakuna onkin merkki tulevaisuuden kunnasta: toimeliaisuuden risteys ja siinä yllä hopeinen koulutuksen tähti”.

Luontoyrittäjälle on mahdollisuuksia lähellä

Luontomatkailijalle Ryttylä on lähellä.  Luontoyrittäjälle kylä olisi mahtava paikka toimia. Täällä voisi ideoida luonnosta ja historiasta kiinnostuneille päiväretkiä, työpajoja ja kyläkävelyjä. Ryttylässä on kohteita: Ykslammin ulkoilualue, Kakslammin luonnonsuojelualue ja Kolmilammin kierros kartanoineen.

Luontoyrittäjä Turengista lähetti taannoin tänne bloggaajalle terveisiä: ”Maaseutu on hyvä paikka luontoyrittäjälle ja yhteistyö muiden yrittäjien kanssa kantaa aina hedelmää”.

Yrittäjille olisi omat joustavat ratkaisunsa: työstäisivät omia kehitysprojektejaan ja sukkuloisivat Suomen kasvukolmiossa Helsinki-Tampere-Turku.

TEKSTI

Eeva-Liisa Niinioja, viestintävastaava, Ryttylän kyläyhdistys ry