Ryttylän kehitysnäkymiä 2023

14.5.2023

Graffitiseinän rakentamista ja koirapuiston maisemointia 

Hausjärven kunnan osallistuvan budjetoinnin rahoitusta haettiin graffitiseinän rakentamiseksi skeittipuiston yhteyteen ja samalla koirapuiston alueen maisemoinniksi. Projektin materiaaleille on rahoitus ja työt tehdään talkoovoimin.

Graffitiseinän on suunniteltu 6m leveäksi ja 2m korkeaksi ja rakennetaan elementeistä.

Lisäksi tehdään kyläläisten käyttöön kukkapenkki jolla maisemoidaan koirapuiston edessä olevan kumpareen reunukset.

Aikataulu rakentamiselle on kesän 2023 aikana.
Kyläyhdistyksen puolesta talkoista vastuullisena Jani Angervuo

Ehdotuksia asemanpuiston kehittämiseksi

Ryttylän kyläyhdistys haluaa avata keskustelun asemapuiston alueen kehittämisestä Hausjärven kunnan suuntaan.

Skeittipuiston ja Koirapuisto Pepinkulman ohella nykyinen nurmialue voisi toimia kylän käyntikorttina ja toimia tapahtuma-alueena sekä kyläläisten olohuoneena.

Kaikki ehdotukset alueen käytöstä ja kehityksestä otetaan vastaan, tehdään alueesta yhdessä viihtyisä!

Luonnoksen asemapuiston kehittämisestä piirsi Nina Pullinen

Levähdyspaikkoja ja roskakoreja

Kyläläiset ovat ehdottaneet levähdyspisteitä alueelle ja toimeen on jo tartuttukin Sisko Toivosen toimesta, tätä kirjoitettaessa on jo ensimmäinen uusi penkki asennettuna! Hienoa toimintaa ja kiitos kunnan aktiivisuuden!

Vanhan kylätien penkit odottavat vielä asennusta ja Ryttylän kyläyhdistyksen puolesta on tehty ehdotusta penkkien sijainnista sekä lisäksi ehdotus roskakorien asentamiseksi vanhojen penkkien viereen Koulutielle, Tiilitehtaantielle ja Eteläkaareen.

Roskien määrä on selkeästi vähentynyt kylällä ja tiheämpi roskakorien verkosto varmasti auttaa edelleen vähentämään roskia ympäristössä.

Ehdotus uusien penkkien sijanniksi.
Suuntaa antava roska-astioiden tilanne tätä kirjoitettaessa 10.5.2023.

Pajatien eteläpään asemakaavan muutos

Pajatien eteläpuolelle on asemakaavan muutos meneillään ja kommentoitavissa suoraan Hausjärven kunnalle ohjeen mukaisesti.


”Suunnittelualue sijaitsee Punkanjoen varrella Hausjärven Ryttylässä. Asemakaavamuutos koskee
korttelin 38 maatalousaluetta, eli kiinteistöjä Kulmala 1:1351, Niittylä 1:602 ja Ainola 1:603.
Suunnittelualue rajautuu pohjoisosastaan Ryttylän kouluun, lännestä Punkanjokeen, etelässä
virkistysalueeseen ja idästä omakotiasutukseen.
Se on pinta-alaltaan noin 1,8 hehtaaria.”

Pajatien eteläpään asemakaavamuutos, Ryttylä⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Teksti Jani Angervuo, Kuvat: Jani Angervuo, Asemapuiston luonnos Nina Pullinen