Taksilla Ryttylään ja takaisin - 25.04.2024

1940-luvulla takseina oli paljon 30-luvun "amerikanrautoja", kun paremmat autot oli viety sotaan. Takseihin tuli pakolliseksi vasta 1950-luvulla valaistu -vapaa kyltti. (Lähde: Helsingin taksiautolijat ry.)

Aikoinaan Ryttylässä oli taksipalveluissa valinnanvaraa. Sitten tulikin tilanne, etten tiennyt, mistä taksin saisin. Mietin, mitä on tapahtunut. 

Huomaan nyt, mikä omiin odotuksiini taksipalveluista on vaikuttanut. Kylässä oli pitkään takseja, jotka päivystivät. Omia autoja kyläläisillä oli silloin varmaan vähemmän. 

Ennen taksit kyllä tiedettiin nimeltä 

Ryttylän ensimmäiseksi taksiautoilijaksi ilmoittautuu Unto Savolainen kirjassaan "Kyläkuvaus Ryttylästä, Muistelus sodanjälkeisiltä vuosilta". Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan myöhemmältä ajalta huoltoasemayrittäjänä. Kyläkuvauksessa Unto Savolainen muistelee omaa taksiuraansa sekä kahden muun kylätaksin, Onni Peltosen ja Mauno Snellmanin vaiheita. Onni Peltonen kuljetti myös kuorma-autolla tavaraa. Mauno Snellman, ”Snellmanin Manu”, teki ensin työuran lasitehtaalla. Nämä kolme eivät siis olleet ihan koko ikäänsä takseina.  

Minulla ei ole kovin tuoreita omia kokemuksia kylän takseista. Luottotaksini oli Ari Peltonen, Onni Peltosen poika, siis toisen polven kylätaksi. Hänkin kuljetti myös tavaroita, mikä ratkaisi monta kuljetusongelmaani.  

Kela- kyydit omine sääntöineen 

Kela-taksit voivat kuulua ryttyläläisenkin palveluihin. Voi saada korvauksen taksimatkasta terveydentilan tai puutteellisten liikenneolosuhteiden vuoksi, kun tilaa taksin alueellisesta tilausnumerosta. Kanta-Hämeessä on 2 palveluntuottajaa. Itse voi valita, kummalta tilaa taksin. 

Kylätaksikin tilattava ennakkoon? 

Viime vuonna kylään perustettiin yksi uusi taksiyritys.  Veka Liiman teki minkä voi: perusti oman taksiyrityksen nimeltään Veka Liiman. Hän linjasi selkeästi taksipalvelunsa käytännön, kun vastasi viime vuonna Facebookin Ryttylä-ryhmässä kysymykseen, onko Ryttylässä taksia: ” Ryttylän oma taksi toimii ennakkotilausperiaatteella. Eli jos tiedät meneväsi johonkin, tilaa auto ennakkoon niin saat varmaan palvelua, milloin tarvitset. Täällä on kyydit sen verran harvassa, ettei kannata päivystää.”  

Mikä mahtaa olla tilanne nyt? 

 Jos minun pitää saada taksi heti, valintani olisi näillä tiedoin Taksi Häme tai Taksi Helsinki, jotka palvelevat 24/7 eli ympäri vuorokauden. 

Eeva-Liisa Niinioja 

Kyläbloggari 


Lähteitä: Kyläkuvaus Ryttylästä. MUISTELUS SODANJÄLKEISILTÄ VUOSILTA.   Kirjoittanut Unto Savolainen. Ei painovuotta. Esipuhe päivätty toukokuussa 1992.