Saarisen kauppiassuvun historia ulottuu 125 vuoden taakse

25.4.2023

Saarisen kauppa aloitti Ryttylässä yksikerroksisena nykyisen ravintola Trokarin paikalla.

Kun Hjalmar Saarinen perusti kaupan Janakkalan Löyttymäkeen vuonna 1907, hän löi samalla alkutahdin Saarisen kauppiassuvun tarinalle. 1800-luvun lopulla oli astunut voimaan uusi elinkeinolaki ja kaupanpidon säädökset olivat helpottuneet. Kauppiasuran käynnistämistä helpotti myös kokemus, jonka Hjalmar Saarinen oli hankkinut 16-vuotiaana kauppa-apulaisena Turengissa.

Löyttymäen maalaiskaupan hyllyiltä löytyi tavaraa sokerista ja rusinoista hevosvaljaisiin ja huopatossuihin.

Kaupanpitoa Turkhaudalla

Liiketoimet menestyivät. Hjalmar Saarinen osti 1920-luvun alussa kiinteistön keskeltä Turkhaudan kylää. Tästä kaupasta muodostui Hj. Saarisen päämyymälä. Rakennuksessa oli kauppahuone, konttorihuone ja lisäksi pieni asunto. Myöhemmin rakennusta laajennettiin. Kun kaupanpito menestyi, tarvittiin oman väen lisäksi autonkuljettaja ja pari myyjää. Seuraavalla vuosikymmenellä perustettiin sivumyymälä Lavintoon. Hjalmar Saarisen kuoltua vuonna 1956 Turkhaudan myymälän otti hoitoonsa Hjalmarin poika Erkki

Ryttylän Lasipalatsista K-Liiketaloon

Jouluksi 1938 Hj. Saarinen avasi uuden myymälän Ryttylään. Rakennus oli uusi ja niin hieno suurine näyteikkunoineen, että sitä alettiin kutsua lasipalatsiksi. Myymälää ryhtyi hoitamaan Hjalmar Saarisen poika Helle.

Sotavuodet toivat tavarapulan, säännöstelyn ja ostokorttien ajan. 1950-luvulta lähtien kaupankäynti kuitenkin vilkastui ja tavaravalikoima monipuolistui. Saarisen tavaraostot oli keskitetty Keskoon. Oltiin siis K-kauppiaita.

Ryttylän kauppaa laajennettiin ja taloon rakennettiin toinen kerros.  Vuonna 1967 mukaan tuli myymäläauto, joka kiersi Hausjärvellä ja Riihimäellä.

Erkki Saarinen siirtyi Ryttylän kauppiaaksi Helle Saarisen kuoleman jälkeen vuonna 1975. Parin vuoden päästä ostettiin lopetetun Osuuskauppa Karan myymälä radan toiselta puolelta ja avattiin K-Liiketalo Saarinen.

K-Market Saarisen myymälä sulkeutuu tämän viikon lopulla. Kuva: Eeva-Liisa Niinioja

Kaupanpitoa Riihimäellä

Riihimäen Mäkikujalla Saarisilla oli pieni kauppa. Sitä hoiti alkuun Erkki Saarinen, myöhemmin Hellen poika Juhani Saarinen. Sittemmin Juhani vaimoineen perusti Riihimäen Ilomäkeen suuren Kontio-Hallin ja keskustaan K-Supermarket Kontion. 

Muutoksia ja jatkuvuutta

Erkki Saarisen pojat Jarmo ja Marko ovat palvelleet ryttyläläisiä K-Market Saarisen kaupassa ja myymäläautossa isänsä jälkeen.

Vaikka Ryttylän myymälä hiljenee, Hj. Saarisen suvun kauppiasperinne jatkuu. Neljännen polven kauppias, Satu, palvelee asiakkaitaan Turengissa.  

Omaa ostosmatkaani Saariselle muistelin blogissa 25.8. 2020

https://www.ryttyla.net/blogi/ostoksilla-saarisella-silloin-ennen


Ritva Lantz

Entinen kyläläinen

Lähde

Olavi Penttilä, Olavi Saarinen: 100 vuotta maakaupan historiaa Janakkalassa, Hausjärvellä ja Riihimäellä, Turenki 2009