Saarisen entinen kauppa Ryttylän raitilla
Maitokannu kolisee pyörän runkoa vasten, kun ajan mäkeä alas. Hiekkatien pehmeässä reunassa ajaessa pyörä heittelehtii ja ostoskassi heiluu toisessa pyöränsarvessa. Onneksi autoja ei ole liikkeellä.
Ohitan lasitehtaan portin, vilkaisen elokuvailmoitukset osuuskaupan aidasta ja tulen radalle. Kello alkaa kilkattaa ja puomit laskeutuvat edessäni. Pikajuna porhaltaa ohitseni ja pääsen jatkamaan matkaa.
Ajan Hinkin ohi ja asetan pyöräni telineeseen Saarisen kaupan edessä.
Kauppaan johtaa monta ovea. Vasemmanpuoleiset portaat johtavat lihaosastolle. Keskimmäisenä on maito- ja leipäosasto. Oikeanpuoleisia portaita pääsee sekatavaraosastolle.
Lihaosastolle minulla ei nyt olekaan asiaa.
Nousen siis kiviportaita muutaman askelman ja astun sisään leipäosastolle. Valkotakkiset ja valkohilkkaiset myyjättäret palvelevat asiakkaita. Asetun jonoon huoneen takaosaan.
Tulee minun vuoroni. Ojennan maitokannuni Kaija Hyyryläiselle ja pyydän kolme litraa maitoa. Kaija kumartuu takanaan olevan maitotonkan ylle ja mittaa maidon kannuuni peltisellä litranmitalla.
Seuraavaksi ojennan kermapullon ja pyydän kaksi mittaa kermaa. Kaija ottaa desilitran mitan ja suppilon ja täyttää pulloni. Vilkuilen ostoslistaani ja olen valmis vastaamaan, kun Kaija kysyy, tuleeko vielä muuta.
Voita piti sitten ostaa. Pyydän puoli kiloa voita ja seuraan uteliaana, kun Kaija kostuttaa voipaperin ja vuolee isosta voikimpaleesta puulastalla sopivan palan. Sitten hän panee sen vaa´alle, tarkastelee vaa´an asteikkoa, ottaa lastalla hiukan lisää voita ja kääräisee oikeanpainoisen palan paperiin.
Sitten pyydän leipää. Piti ostaa kaksi Rostin ohutta hapanleipää ja yksi Rannan ranskanleipä. Näistä riihimäkeläisistä leipomoista oli jo aamulla tuotu tuore leipä Ryttylään. Kaija käärii leivät yksitellen puotipaperiin.
Seuraavaksi ostetut kananmunat asetellaan varovasti paperipussiin. Ne täytyy muistaa laittaa kassissa päällimmäiseksi, etteivät mene kotimatkalla rikki.
Kaija on jo merkinnyt pakettien päälle hinnat. Kun sanon, että muuta en enää osta, hän repäisee puotipaperin reunasta suikaleen, ottaa lyijykynän työtakkinsa taskusta ja alkaa merkitä summia allekkain. Nopeasti hän laskee yhteishinnan ja ojentaa lapun minulle. Minulla ei ole rahaa, vaan ostosten summa merkitään vastakirjaan, johon kertyneen summan äiti käy kuukausittain maksamassa kauppaan.
Onneksi myyjän ei enää tarvitse leikata taskussa säilytettävillä pienillä saksilla palasta valtion ostokupongista, sillä sodan jälkeisen säännöstelyn päättymisestä on jo monta vuotta.
Siirryn sekatavaraosastolle. Vastajauhetun kahvin tuoksu tulvahtaa vastaan. Kahvia minunkin pitää ostaa, ja vuoroni tulee heti. Pyydän Paula-kahvia ja haluan että se jauhetaan. Myyjä avaa neljänneskilon kahvipaketin ja poistaa paketista pahvisen kortin. Yritän kurkkia, onko se jokin autokorteista, joita kokoelmastani puuttuu. Keräilykorttikansioni on melkein täynnä, mutta muutamaan tyhjään kohtaan pitäisi vielä saada täydennystä. Autokortti se on eikä liikennekortti.
Myyjä kaataa pavut kahvimyllyyn ja hurauttaa myllyn käyntiin. Viimeinen kopautus myllyn kylkeen, ja näin kaikki jauhettu kahvi varisee myllystä. Nyt kahvi on taas alkuperäisessä pussissaan. Pahvikortti pannaan paikalleen ja liimapaperi päälle.
Seuraavaksi pyydän sokeria. Kauppias henkilökuntineen on pussittanut sitä valmiiksi paperipusseihin, ja tiskille eteeni nostetaan kilon pussi.
Nyt ostokset on tehty, mutta vilkaisen vielä myyntitiskin lasin alle. Huomaan lehmäkuvioiset Maija-karamellit ja kultakirjaimiset Alku-toffeet, Pectukset ja Tanskan kuninkaan rintapastillit. Poistun kaupasta kasseineni ja kannuineni.
Kotiin onkin sitten käveltävä pyörää taluttaen, etteivät kananmunat mene rikki.
Ritva Lantz
Entinen ryttyläläinen
